Viimeiset joululahjat uunista ulos...

Vielä muutama joululahja on esittelemättä ja samaan postaukseen ympätään nyt myös muutama itselle suunnattu juttu. Näihin pussukoihin on NIIN helppo jäädä koukkuun, mulla on ainakin neljään uuteen kankaat leikattuina ja vaikka kuinka monta ihanaa kangasta vielä odottamassa ompeluinspistä. Tämä sydänpussukka päätyi kaverilleni ja omppupussukka omaan käyttöön. Tämä omppu oli itseasiassa ihan ensimmäinen koeversio, minkä mahtavalla ohjeella tein.



Isälleni tein lahjaksi lämpimät tossut. Ihastuin näiden simppeliin mutta jotenkin toimivan oloiseen ja sympaattisen näköiseen malliin ja alkuperäisen ohjeen kokokin oli juuri oikea isälleni. Valmiit tossut kuitenkin istuivat kuin nakutettu omaan 37 jalkaani, joten ensimmäiset versiot päätyivät minulle. Pienten uudelleen laskelmien jälkeen sain myös oikeat 43 kokoiset tossukat valmiiksi. Omissa tossuissani käytin kahta jämälankaa (Retu-sukkalankaa ja jotain muuta villaista) ja isäni tossut ovat tummanruskeaa Naturgarnia. Kulutuksen kestävyyttä parantamaan ja liukkautta torjumaan pistelin isukin tossuihin vielä mokkapohjat. Molemmat tossuparit ovat päässeet ahkeraan käyttöön tahoillaan!

Ohje: Nola´s slippers (rav-linkki)




Ostin joulun alla heräteostoksena paikallisesta lankakaupasta kerän villa-kierrätyssilkki-lankaa. Kerän vihreä sävy erivärisine pilkkuineen toi heti mun mieleen koristellun joulukuusen. Jouluyön hiljaisina tunteina valmistui tämä joulukuusihattu, joka hurmasi minut sekä lämmöllään että muhkealla olemuksellaan. Tämän alle mahtuu vaikka millaiset kiharat :)

Lanka: Ecoline resham silkwool, n.80 g
puikot: 4.5 mm

Huomatkaa villahatun, traktoripaidan ja korkkiruuvikiharoiden ennakkoluuloton yhdistelmä :)

16 kommenttia:

Typy kirjoitti...

Beautiful Blogger olet. Olet ollut jo monta vuotta :)

Zelda kirjoitti...

Herkkuja taas monenlaisia:)

outi kirjoitti...

Näytätpä hyvältä. Ennakkoluuloton yhdistelmäsi on minusta huikaisevan hieno!

Annika kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia! Nuo pussukat on tosi söpöjä. :)

Tossutkin näyttää kivoilta, ja nahkapalat pohjissa on varmasti hyvät. Pipokin tosi söpö! Kaikki vaan näyttää hyvältä. :)

Ja traktoripaitahan nyt tekee kerrassaan kateelliseksi! Kelpais mullekin. :)

emminoora kirjoitti...

voi kuinka tahtoisinkaan joskus löytää jostain tuota sydänkangasta tai jotain samantapaista :).

jotenkin sympaattisen malliset nuo tossut :)!

ja traktoripaita on hauska!

AnniP kirjoitti...

Ihana myssy!!! Mä täällä nukutan yhtä kiljukaulaa ja ihmettelin miten saat pystykuvia vaikka kamera on vaaka- asennossa. Sentään tajusin lopulta fiksuuteni, taidan tästä hiipiä unille itsekin.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Olet olut niin kovin ahkera lahjojen kanssa, ja niistä on ollut kiva lukea :-) Nuot tossut olisivat oivat mökkeilijöille, mökin kylmällä lattialla ei pelkkä sukka aina riitä.

Vilma kirjoitti...

Hui miten aikansaava lahjoja sä olet! Kumarrusta ja kunnioitusta siihen suuntaan, wau!

Mun mielestä myssy, paita ja kiharat nimenomaan täydentävät toisiaan. :)Ihanan veikeitä omakuvia nuo viimeiset. :)

Oranssi kirjoitti...

Myssy houkuttaa. Menin heti katsomaan ohjeen. Luulisi meidän nuorisolle kelpaavan.

kewa kirjoitti...

Oi miten kaunis bloggi! Löysin tänne lempiblogin (Villapata...) kautta ja olen innoissaan. Sinulla on myös niin ihanat kuvat heinojen käsitöiden lisäksi. UPEA!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Pussukat ovat hienoja ja niitä voi tehdä ja lahjoa useammankin kerran.
Olet onnistunut joululahjoissa, niissä on sekä sinua että lahjan saajaan.
Tossut ovat kotoisen oloiset, vain keinutuoli puuttuu kuvasta :)

Usimarjaana kirjoitti...

Ihanii juttui! :)

Emma kirjoitti...

Niin suloisia joululahjoja oot saanut aikaan, onko tuo pussukka siun oma malli? Ja sympaattinen joulupipo!

Jaana kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Emma: Pussukan malli on Hipulta, tuossa kirjoituksessa on linkki ohjeeseen. Mun linkit taitaa näkyä huonosti, kun useampi kyselee niiden perään. Pitänee säätää asetuksia jotenkin...

Flikka kirjoitti...

Ihania pussukoita! Myssy on kaunis myös, väri sopii sulle hyvin. Käypä kurkkaamas mun blogissa, sielä on sulle tunnustus. :)

Marja kirjoitti...

Oi miten nättiä taas esillä.
Poikkeahan kylässä, niin pääset tekemään tunnustuksia ;)