Pikkuhousuja

Ei täällä mitään vauvauutisia vielä ole, joten jatketaan näillä muilla tekeleillä :) Viikkohan tässä vasta tulee lasketusta ajasta, joten ootellaan rauhassa :)

Jokin aika sitten tajusin ostelleeni ihania bodyja vauvalle, mutta housut loistivat poissaolollaan. En ole juuri kummoinen ompelija, mutta näihin riitti aika, taidot ja kärsivällisyys. Kun näiden ompelun lisäksi tein pari täsmäiskua lähikirppareiden housukasoihin ja selasin hetken huutonettiä, voin todeta, että nyt niitä housuja sitten todella on!

Kuvauspäivän navakka tuuli heilutteli pikkupöksyjä narulla ja meinasi homma käydä liian haasteelliseksi. Onneksi kohta saa jo pyykinkin ulos tuuleen raikastumaan :)


 

Yläkuvan yksiväriset housut on uuden Ottobren (1/13) tiikerihousun kaavalla tehdyt - oikein kivalta mallilta vaikuttaa. Viininpunaiset on merinointerlockia ja vihreät sitä samaa velouria, kun viimepostauksen peitossa. Kirjavat housut myös Ottobreen kaavalla (1/09 hupsis-housut). Siilihousujen materiaalit samat kuin viime postauksen peitossa, alakuvan marihousut on rakenneltu vanhoista, pehmeiksi kuluneista klassikkopaidoista uusin resorein. Kaikkien housujen koot yrittävät olla välillä 60-70 cm.


Housujen lisäksi päällystin muutaman muovitetun froteen palan vanhoilla kankailla hoitoalustoiksi. Toinen saa olla hoitolaukussa reissualustana ja toinen yläkerran vaipanvaihtoja varten. Sininen jääkarhukangas on vanha rakas yöhaalarini teinivuosilta ja keltaiset bambit kirpparityynyliinaa.

  
Syyskuun ruskaretkellä ollessamme neuloin tällaisen pienen takin aiheeseen sointuvissa sävyissä. Tämä valmistui kivana ajanvietteenä bussimatkalla Pyhätunturille ja on vain jäänyt postaamatta ajallaan. 


 RUSKATAKKI

Ohje: Garter yoke baby cardi by Jennifer Hoel
Lanka: Vuorelman vetoa Annin värjäämänä sekä
ruosteenvärisenä
puikot: 3 mm (?)
puunapit Karnaluksista

14 kommenttia:

Kikka3 kirjoitti...

Ihania pöksyjä, käytännöllisiä ja kauniita hoitoalustoja ja muutenkin ihania itsetehtyjä juttuja uudelle tulokkaalle! tsemppiä loppumetreille! onhan synnäri-neulomus jo suunniteltu ja pakattu?

AnniP kirjoitti...

Minä jo luulin että nyt puhutaan "isoreista" :) ihania pöksyjä!

Paula kirjoitti...

Ihania käsitöitä vauvalle! Kyllä kelpaa vauvan tulla maailmaan, ja lähellähän se tapahtuma jo häämöttääkin!! Onnea matkaan edelleen!!

Tess kirjoitti...

Oi, ihanan värinen neule vauvelille ja söpöjä on ompeluksetkin :) Tsemppiä loppumetreille. Mahtaa olla jo kärsivällisyys koetuksella...

Pirkko kirjoitti...

Kiva idea päällystää se tylsä frotee ja ihanat ja takuulla pehmeät on myös noi maripöksyt.

Anonyymi kirjoitti...

Söpösiä pöksyjä liehumassa narulla. Tulee nenään ihan raikkaan maalaisilman tuoksu. Tsemppiä ja sitkeyttä t. mammalan poppoo

Anonyymi kirjoitti...

Odotellaan, odotellaan....Eipä nuo ruukaa tulijat suutareiksi jäädä. Jaksele hyvin ja huilaile, kun vielä saat, pian on uni kortilla. Somat ompelukset ja neule ilahduttavat taas silmää. t. Kummitukset vahvistettuna Aimin läsnäololla

Emma kirjoitti...

Ihan parasta kun omat vanhat vaatteet saavat uuden elämän jälkeläisen pöksyinä ja alusina :) Onnea odotuksen viime päiville!

Tiina kirjoitti...

Jopas on pienelle pyöräytetty yhtä jos toista. Kierrätetyt kankaat on parhaita, voi bambit on supersuloisia!

Onnea tulevaan koitokseen, toivottavasti jo kohtapuoliin alkaa lupaavasti supistella. :)

Teija kirjoitti...

No eikö vieläkään?? :)

Ihania valmistuneita! Nuo housut näyttää kaikki ihan syötävän sulosilta! Ja nostalginen jääkarhualusta :D

Jaksuja vielä koitokseen♥ Ja pyhätunturi kuulsotaa mukavalta myös, ensi kuuta odotellessa...

taitava tyttö kirjoitti...

voi miten suloisia pöksyjä :)!

blogissani on sinulle blogihaaste :) ->

http://taitavatytto.blogspot.fi/2013/02/blogihaaste.html

suppis kirjoitti...

Voi, kaikkia ihania juttuja!!:)

Sinulle on tunnustus blogissani! http://suppiksen.blogspot.fi

-P- kirjoitti...

Mahtavia housuja! Noista tollaisista helpoista on hyvä aloittaa! Ja kun jonkin aikaa ompelee, niin huomaa että on kehittynyt! Onnea tulevalle vauvalle!

Henna kirjoitti...

Heippa!
Ajattelin vain kertoa että olen tehnyt vauvanmekon vanhan blogisi puolella olevalla ohjeella "Ellin mekko"
Olen tehnyt mekosta blogipostauksen, voit lukea sen osoitteessa
http://lets-make-this-a-good-day.blogspot.fi/2015/04/jyju2015-10-jaatelokesa-mekko.html