Meillä asuu aurinko

Kukkuu ja tervehdys meiltä!

Jaanamaassa ei olla oltu kovinkaan aktiivisia bloggaajia, eikä luvata olla tulevaisuudessakaan. Mutta tultiin vaan kertomaan, että meillä menee hyvin eikä olla unohdettu teitä. Meillä vaan on nyt 5 kk:n ajan asunut hymytyttö, joka vie äidin huomion aika täyspäiväisesti. Edelleen neulotaan, mutta paljon paljon vähemmän. Ompelua harrastetaan myös, jos aikaa jää. Pieniä housuja ja bodyja valmistuu ajoittain. Pääsääntöisesti meillä kuitenkin laulellaan, leikitään, pyykätään ja kestovaippaillaan, tutustutaan maailmaan ja sen ihmeisiin ja nautitaan pienestä alati paistavasta auringosta.

Blogia en pysty ainakaan vielä virallisesti "lopettamaan", jos kuitenkin vaikka syksymmällä innostun taas sen parissa. Muiden blogeja luin vielä hetki sitten aktiivisesti, mutta nyt kun google reader loppui, en ole löytänyt hyvää vaihtaria, joka toimisi myös mobiilisti. Näin on siis jäänyt myös blogien lukeminen vähemmälle. Mutta kaikella on aikansa ja jää nähtäväksi onko mulla vielä aikaa ja intoa tälle paikalle tulevaisuudessa.

Mutta nauttikaahan kaikki kesästä ja omista aurinkohetkistänne täysillä :)


Keskiviikko 20.2.2013 oli meille täydellinen päivä

Rakas tytärlapsi syntyi klo. 8.55
4040 g 54 cm 

6 h ikäisenä


Kuinka minut sä löysit,oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?

Maailman tiet ovat haaraiset,risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika,tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.

Sinun tuoksusi on viesti aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus,hiljainen,vakaa.

Se,kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.

Se kaipaako kauas,missä tähtöset hohtaa
esiäidit,esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras,miten tiesit sä tulla,
onko matkastas muistikuvia sulla?

Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku,lapseni,rauhassa-minä liikaa kai kysyin.
Vauvana itsekkin äidille vaiti mä pysyin.

-Lauri Lehtinen-

Pikkuhousuja

Ei täällä mitään vauvauutisia vielä ole, joten jatketaan näillä muilla tekeleillä :) Viikkohan tässä vasta tulee lasketusta ajasta, joten ootellaan rauhassa :)

Jokin aika sitten tajusin ostelleeni ihania bodyja vauvalle, mutta housut loistivat poissaolollaan. En ole juuri kummoinen ompelija, mutta näihin riitti aika, taidot ja kärsivällisyys. Kun näiden ompelun lisäksi tein pari täsmäiskua lähikirppareiden housukasoihin ja selasin hetken huutonettiä, voin todeta, että nyt niitä housuja sitten todella on!

Kuvauspäivän navakka tuuli heilutteli pikkupöksyjä narulla ja meinasi homma käydä liian haasteelliseksi. Onneksi kohta saa jo pyykinkin ulos tuuleen raikastumaan :)


 

Yläkuvan yksiväriset housut on uuden Ottobren (1/13) tiikerihousun kaavalla tehdyt - oikein kivalta mallilta vaikuttaa. Viininpunaiset on merinointerlockia ja vihreät sitä samaa velouria, kun viimepostauksen peitossa. Kirjavat housut myös Ottobreen kaavalla (1/09 hupsis-housut). Siilihousujen materiaalit samat kuin viime postauksen peitossa, alakuvan marihousut on rakenneltu vanhoista, pehmeiksi kuluneista klassikkopaidoista uusin resorein. Kaikkien housujen koot yrittävät olla välillä 60-70 cm.


Housujen lisäksi päällystin muutaman muovitetun froteen palan vanhoilla kankailla hoitoalustoiksi. Toinen saa olla hoitolaukussa reissualustana ja toinen yläkerran vaipanvaihtoja varten. Sininen jääkarhukangas on vanha rakas yöhaalarini teinivuosilta ja keltaiset bambit kirpparityynyliinaa.

  
Syyskuun ruskaretkellä ollessamme neuloin tällaisen pienen takin aiheeseen sointuvissa sävyissä. Tämä valmistui kivana ajanvietteenä bussimatkalla Pyhätunturille ja on vain jäänyt postaamatta ajallaan. 


 RUSKATAKKI

Ohje: Garter yoke baby cardi by Jennifer Hoel
Lanka: Vuorelman vetoa Annin värjäämänä sekä
ruosteenvärisenä
puikot: 3 mm (?)
puunapit Karnaluksista

vauvajuttuja osa 2 - peittomaniaa

Kuinka monta peittoa yksi vauva tarvitsee..? No mä tein nyt kolme alkuun... Tai oikeastaan viisi, joista yksi neulottu epäonnistui (eli jäi ihan minikokoiseksi, enkä jaksa isontaa pyöreää ohjetta - purkuun) ja kahdesta tulikin yksi, jossa on kaksi erilaista puolta.

Pinnasänkyyn oli siis aluksi tulossa kaksi täkkiä, mutta teinkin kääntöpeiton. En ole koskaan pitänyt tilkkutöistä, koska ne on niin pikkutarkkuutta vaativia ettei hermojani ole kehitetty niitä varten. Nyt kuitenkin teki mieli tilkkuilla rennosti, joten isohkoilla perusneliöillä mentiin ja ainakin itse tykkään kovasti!

Toinen puoli on ruskeasävyinen: pilkkukangas vanhaa pöytäliinaa ja pienikukkainen kangas ostettu Tampereen messuilta (mutta älä kysy miltä kojulta...). Keskellä kauan aikaa sitten jostakin hankittu valmis pitsisydän.


Toinen puoli on keltaista pilkkukangasta, joka jäi yli yhdestä hameprojektista (joka muuten edelleen odottelee viimeistelyä ja ensi kesää) ja vihreää pilkkukangasta messuilta. Keskellä jo vuosia sitten jostain lastenkirjasta piirtämäni karhu, jonka kirjoin muliinilangoin ja mieleen juolahtavin pistoin. Olipas sekin kivaa pitkästä aikaa! Kankaiden välissä on ohutta fleeceä ja tikkaukset on tehty ihan suoralla ompeleella sieltä täältä.

Trikootilkkuilusta innostuin Pirkon jalanjäljillä - tyydyin kuitenkin vain kahden eri kankaan yhdistelmään, kun ne näyttivät niin ihanilta yhdessä. Tämä on kyllä tosi tyttömäinen eli jäänee käyttämättä, jos miespuolinen tulokas putkahtaa taloon. Koko on pieni, joten tämän voisi ottaa vaikka sairaalaan mukaan pienen ensipeitoksi. Kankaista olen aikaisemmin tehnyt hupparin ja tunikan, taustapuolella viininpunainen kierrätetty fleecepeitto.

Ja tokihan lapsoseni tarvitsee myös neulotun peiton, jonka sisällä voin hautoa häntä pahalta maailmalta suojassa. Ihana ja sopivan simppeli, mutta näyttävä ohje sekä lempparivärejäni vihreää ja ruskeaa. Todellinen rentoutumisneule tehdä, kerä kerrallaan raidaksi ja sitten uutta puikoille. Tykkään.


SAMMALMÄTTÄÄLLÄ

Lanka: havunvihreä Drops Karisma, 100g
ruohonvihreä Drops Karisma, 150 g
ruskea Schachermayr nomotta alpaka, 100g
puikot: 5 mm

Meillä on ruskea-mustat perusvaunut, joihin tämä käy myös peitteeksi sekä nämä jo vuosia sitten Turusta kirpparilta 8 eurolla hankkimani viininpunaiset kesäkärryt, joihin tää passaa myös mukavasti :) Löysin näistä postauksenkin vanhan blogin puolelta, nää on oikeesti hankittu tätä vauvatyyppiä varten jo 2006 :)

Odotan kovasti kotikaupungin torireissuja näiden murujen kanssa :)


Vielä puolitoista viikkoa laskettuun aikaan - ja jotenkin oletan vahvasti, että ainakin viikolla mennään yli. Me aletaan täällä olla jo valmiina vaikka tuleva elämänmuutos pistää väkisinkin mietteliääksi koko kotirintaman, pikkupiskiä myöten :)

Vauvajuttuja osa 1

Kiitoksia edellisen postauksen ihanista kommenteista! Mahtavaa, että olette siellä ja hengessä mukana :)

Vauvaneuleita on valmistunut puikoilta pikkuhiljaa pitkin syksyä. Meillä on töistä seitsemän hengen mammaporukka, jolla lasketut ajat osuivat puolen vuoden sisään. Nyt porukasta on "purkautumatta" enää vain minä, muilla on jo ihanat nyytit kainalossa. Kaksi komeaa poikaa ja neljä suloista tyttöä on maailmassa. Näille tyypeille olen neulonut junasukkia pikkulahjuksiksi, mutta kuvat ovat jääneet ottamatta. Mallia on kuitenkin kovasti kehuttu ja kivahan niitä on ollut neuloakin.

Pirkon Nyytille neuloin syksyllä neuletakinkin, Pirkko kun oli ihastunut aikaisemmin neulomiini samanmoisiin nappitakkeihin. Tämän tein kaksinkertaisesta Dropsin alpacasta ja oikein pehmoinen ja joustava tuli. Värit ovat ensimmäisessä kuvassa ylivalottuneet, takki on suklaanruskea ja junasukat (lankana vuorelman veto) tiilenoranssit. Langanmenekki ja muut yksityiskohdat unohtuneet jo mielestä...


Omalle jälkeläiselleni neuloin lapaset, sukat ja pipon keltaisesta sekä housut ja takin ruskeasta käsinvärjätystä langasta. Anoppi tuli juuri sopivasti uuden, todella aidon näköisen, nukkensa kanssa näytille ja sain siitä sopivan mallin kuvauksiin. Näillä olisi tarkoitus säilyttää lapsi lämpöisenä tämän kevättalven ajan.
Housujen ohjeeseen tein ainoana muokkauksena samanlaiset reikärivit lahkeisiin, kuin mitä takin kaarrokkeessa on.


LAPAS-PIPO-SUKKASETTI
Lanka: Malabrigo sock yarn, 55 g kaikkiin
puikot: 2.5 mm
Ohje: lapaset omasta päästä, pipo se perinteinen siksakmalli,


HOUSUT
&
TAKKI
 Lanka: Araucania Ranco solid, 70 g housuihin
ja 70 g takkiin
Ohje: housut garnstudion ohje hieman muokattuna,
Puikot: 3 mm
takkiin viisi puista sydännappia

Nyt neulomistahti onkin hieman hidastunut, kun käsien kevyt turvotus on saanut sormet puutumaan ja kipeytymään. Pystyn kuitenkin neulomaan hitaasti ja pyöröpuikoilla - sukkapuikkoihin en voi katsoakaan. Yöllä nukun tukilastat kädessä, jolloin särky on melko hyvin hallinnassa. Puikoilta valmistuu vielä ainakin vauvan peitto ja ompelukone huristelee yksinkertaisia ompeluksia, joista lisää lähiaikoina. Ja olen minä pitkästä aikaa harrastanut hieman kirjontaakin... Kaikkea täytyy nyt näperrellä, kun vielä on aikaa :)

Kolon tyttöjen uudet neuletakit

Kolossa on ilmeisesti pitänyt kiirettä - tai sitten olen ollut vaan saamaton blogirintamalla. Käsitöitä on kuitenkin valmistunut ja nyt voisi niitä taas esitellä.

Me ollaan Olgan kanssa saatu uudet mieluisat neuletakit, Olgalle tiikerikuosia ja mulle pitsiä. Tykätään !


OLGAN TIIKERITAKKI

Ohje: Garnstudiolta, muokattu rankasti
 omien muotojen mukaan
Koko: XS
Lanka: Gjestal Janne (oranssi),
Marks&Kattens topwool (ruskea)
Drops merino extra fine (beigeharmaa)
Puikot: 3.5 ja 4 mm 



Takki on jo testattu ääriolosuihteissa, Olga jahtasi muutamaa peuraa tässä asussa eilisissä hangissa ja pakkasissa. Mulle tuottaa suurta iloa, kun Olga antaa pukea itselleen lämmikettä lenkeille ja nauttii sitten lumessa peuhaamisesta täysillä. Aikaisemmat kaksi chihuani kun inhosivat kaikenlaisia vaatteita yli kaiken. Tämä rakas pikkupiskini täyttää muuten tänään kunnioitettavat 1-vuotta!


HUNAJANKUKKATAKKI
Ohje: Honeybee cardigan by Laura Chau
Koko: 34,5 "
Lanka:  Adriafill avantgarde, 100 % villaa, 
menekki 230 g !!!
Puikot: 3.5mm
lisäksi 15 muovinappia
Oma arvio: ihana ihana ihana!


Ihana takki, jonka pitsi oli näyttävyydessään yksinkertaista neuloa ja pingotuksen jälkeen se puhkesi loistoon. Ohje oli selkeä ja mielenkiintoinen ja lanka hyvänlaatuista ja kauniin väristä. Lisänä saumaton toteutus ja kivat viimeistellyt yksityiskohdat - Voiko muuta toivoa..?

Langan väritys on myös mitä mainioin, ruskean ja luumun sekoitus. Koko lanka oli mulle uusi tuttavuus, mutta se kyllä valloitti värillään, pehmeydellään, tasaisuudellaan ja riittoisuudellaan. 

Ensin luulin, etten pääse tätä takkia aikoihin käyttämään ja valmistuttuaan se hautautuikin neulepinon alle. Pitsi kuitenkin venyy kauniisti nykyisten muhkeampien muotojenkin ylle, joten kuvausten jälkeen neule jäi aktiivikäyttöön.




Takin alle piiloutuu perheemme uusi tulokas, jonka arvioituun saapumishetkeen on hieman alle kahdeksan viikkoa aikaa. Hui, miten nopeasti aika kuluukaan! Kaikki on mennyt melkoisen mainiosti ja yhdessä potkupallon kanssa tehdään vielä jouluun asti töitä. Töissä oikein huvittaa, kun oma jälkeläinen takoo jaloilla vimmatusti sylissä pitämiäni uusia tulokkaita ja aktivoituu selvästi sydänkäyrien naputuksesta. Taitaa tämä työ tarjota virikkeitä meille molemmille :)
 

kesänkeveää

Viileähkö kesä vaatii kevyttä neuletakkia. Ihastuin tähän malliin heti, kun Veera sen julkaisi ja riemukseni löysin sopivat langat omista kätköistä. Pehmeä kasmirilla ja angoralla höystetty kesälanka oli ihan nappivalinta neuleeksi, jota voi pitää ohuen kesätopin päällä. Kuvauspäivänä ruttasin kuitenkin alle tuhdimman tunikan ja hartiat eivät asettuneet kovin kauniisti tämän vuoksi.

Muutoksia tein vain hieman - laitoin yhdeksän nappia ohjeen kolmen sijaan. Todennäköisesti vain ylimpiä tulee pidettyä napitettuna, mutta jotenkin ulkonäöllisesti mua miellyttää alas asti ulottuva nappilista.  Samoin lisäsin helman pituutta hieman.

Tykkään! Toivottavasti unelmanpehmoinen lanka kestää käyttöä lörpsähtämättä.


KESÄNKEVEÄÄ
Ohje: Veeran Something silver
Koko: S
Lanka: Rowan RYC cashcotton 4-ply, 260 g
Puikot: 4mm
9 muovinappia