Naapurimaan kirppuja

Kirppariluuhaaja ei pääse nahoistaan edes ulkomailla.

Tukholmassa käytiin männäviikolla naisporukassa ja mukavia edullisia löytöjä tuli tehdyksi. Ensimmäiset hihkumiset koettiin kangaskaupassa, nämä ihanat trikoot tarttuivat matkaan Ohlssonsilta, hintaa hieman yli 16 e metri.

Apila aikoo kesäiseksi mekoksi ja lammaskuosista taitaa tulla toppi tai kaksi.


Kirpparilta (Myrorna) löysin tuikitarpeellisia kastehelmilautasia seitsemän virheetöntä yksilöä, n. 1,70 e kappale. Salosta olen tainnut ostaa näitä yksittäisinä halvimmillaan neljällä eurolla. Kotona näitä oli ennestään kolme, joten kymmenen porukka on jo koossa.

Samalta kirpparilta kannoin kotiin myös pienen aurinkopullon (13.50 e) ja ruskeaa metallia olevan kattolampun  (8,50 e) makuuhuoneeseen. Jos olisin jaksanut kantaa, mukaan olisi lähtenyt vielä yksi Arabian piirasvuoka sekä Finelin emalia...



  

Loppuun kuva kotipihan pikakiitäjästä, joka on saanut uutta virtaa kevätauringosta ja hieman rauhottuneista pakkaslukemista! Tassut ei palele, jos niitä ei laske pitkäksi aikaa maahan :)


16 kommenttia:

MevrouwWalvis kirjoitti...

Ihania löytöjä, noista voisi olla jo vähän kade:) Pikakiitäjä on supersöpö!

Tanja kirjoitti...

Ihania löytöjä. Minä olen lähdössä käymään Tukholmassa piakkoin, joten kerrotko vielä missä päin kaupunkia kävit Myrorna-liikkeessä?

Anonyymi kirjoitti...

Lamppu sopii kuin nenä päähän! Ja vanhus kirmaa vauhdilla kimaltelevaa kotitietä pitkin!
t. himatsut

Jaana kirjoitti...

Se oli keskustassa, ihan lähellä Åhlensin tavarataloa. Mut kadunnimeä en nyt muista ja karttakin meni jo sytykkeeksi... Myrornoja on käsittääkseni ympäri Tukholmaa, joten varmasti jonkun nurkan takaa löytyy. Onnea löydöille!

Unknown kirjoitti...

Ihanan lampun löysit!

Sini kirjoitti...

Upee toi lamppu!!

Neiti R kirjoitti...

No huh huh, ihan sikamaisen halvalla olet nuo kastehelmet saanut! Olen kateellinen! Ja aivan ihania nuo muutkin löydöt!

Kristiina kirjoitti...

Hieno löytö nuo kastehelmet. Miulla on sinisiä, joista tykkään kovasti mutten kyllä arkikäyttöön raaski ottaa. Tosi kivoja nuo trikoolöydöt myös

ArualMaria kirjoitti...

Oi, mitä löytöjä. Tuo lamppu on makea ja lautaset lähti hyvään hintaan. Hih, miten riemuisan näköinen on teidän karvakorva! :D

siina kirjoitti...

Mä liityn lampunylistäjien joukkoon! Ihana!!

-P- kirjoitti...

aurinkopullot on mun suosikkeja! Ei kyllä tuohon hintaan enää suomesta niitä löydä! Ja noi kastehelmilautaset on myös ihania! Hienoja löytöjä!

Emma kirjoitti...

Mainioita löytöjä, samat kastehelmet löytyy täälläkin kaapista :) Mahtava miniraketti!

Anonyymi kirjoitti...

En nyt tiiä onko vika mun koneessa/netissä, vai oletko alkanut laittaa suurempia kuvia, mutta mulla kestää OIKEESTI ikuisuus ladata tää sivu. Nytkin ollu selain auki 10min eikä vieläkään kolmas kuva ole latautunut. Hmm..?

Jaana kirjoitti...

Kiitos!
Anonyymi: En ole kyllä isontanut kuvia mitenkään, mutta toimisikohan tuo Flickr (kuvapalvelu, johon lataan kuvani) jotenkin hitaalla, koska olen itse huomannut samaa ilmiötä joidenkin flickriä käyttävien blogien kohdalla. Toivottavasti nopeutuu, ei huvittais vaihtaakaan tuota latauspaikkaa, kun se on jo vuosien varrella tullut niin tutuksi...

Anonyymi kirjoitti...

Siitä se varmaan siis johtuu. No ei hätiä mitiä, toivotaan että se siitä taas nopeutuu :)

Anonyymi kirjoitti...

Noista kankaista tuli mieleen.. ootko käynyt täällä; http://www.kangas-malla.fi/

Salolaisena suosittelen että soitat ja käyt ihan paikan päällä, ihan mahtava valikoima trikoita ja muita. Kaikkea ei edes ole tuolla nettikaupan valikoimissa, mitä sieltä löytyy. Mm tuo sun lammaskangas oli siellä :)