Iloista itsenäisyyspäivän aamua!

Meille satoi myöhään eilen illalla ensilumi ja nyt aamun hämärissä Kaninkolon talo oli ihanassa valkeassa lumivaipassa talven ensimmäisenä sinisenä hetkenä. Näitä aamuja lisää, kiitos!


Mutta vihdoin mulla on kuvaa myös valmistuneesta (tai oikeastaan vihdoin meillä on kone paikoillaan, picasa ladattuna ja kuvat edes jossain järjestyksessä  ;). Syksyllä neuloin itselleni ihanista vihreistä vyyhdeistä neuletakin, joka juurtui kirjaimellisesti päälle heti valmistuttuaan. Vasta nyt viime viikkoina olen käyttänyt jotain muitakin takkeja kuin tätä. Ohje oli selkeä ja miellyttävä neuloa ja se sisälsi monia mun ehdottomia suosikkijuttuja, kuten saumattomuus, lyhennetyin kerroksin tehdyt hihapyöriöt yms. Neuleessa oli myös hauskasti vyötärömuotoilut molempien etukappaleiden keskellä ja jotenkin ne istuvat aika mukavasti paikoilleen. Kiinnityksiä ei ohjeen neuleeseen ollut, itse pidän tätä useimmiten vyötäisiltä isolla hakaneulalla kiinni. Ohjeeseen en muistaakseni tehnyt kuin yhden muokkauksen; i-cord päättelyt hihansuille. Sillä vaan tulee niin viimeistelty ja kaunis reuna.
Lanka oli uusi tuttavuus, ihastuin sen väriin ja elävyyteen ja nyt myös riittoisuuteen. Huppariin meni näin vähän lankaa! Uskomatonta.

AUTUMN HOODIE

Koko: 34 "
Lanka: Araucanian ranco solid, 353 g (!)
puikot: 4 mm



15 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Tosi kaunis! Tykkään tuosta vihreästä sävystäkin.

nienor kirjoitti...

Ihana vihreä takki ja sininen hetki!

siina kirjoitti...

Hieno!
Oli tosi ihana tavata messuilla - vaikkakin vain pikaisesti :)

AnniP kirjoitti...

No onhan tosiaan riitoisaa ja kaunista tuo lanka! Kiva että palasit linjoille, piha on kaunis talviasussaan. Täällä odotellaan pikkujouluja jo ihan intopiukassa, tänä aamuna kaivettiin suksetkin naftaliinista!

ArualMaria kirjoitti...

Tosi kaunis takki! Kiva malli ja lankakin on nättiä.

Tytti kirjoitti...

Kaunis! Sopivan pelkistetyt koristukset näyttävät hyvältä. Ja väri - vihreä - se on huippu.
(Ps. Onnea uuteen taloon!)

Anna kirjoitti...

Ihana, yksinkertainen ja kaunis!

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset Kaninkoloon ja hyvää Itsenäisyyspäivää! Kiva et olet taas linjoilla. Lumi oli yllätys itsellenikin, kun aamulla taapersin työmaalle, olihan valoisaa. Kaunis takki, itse olen tehtaillut vaan viimeajat villasukkia. T. Kummitustäti

Lankakeiju kirjoitti...

Ihana takki! Täytyypä laittaa malli muistiin.

Emma kirjoitti...

Tunnelmallisen näköinen tupa <3 Kyllä tuolla kelpaa emännän villatakkisillaan tassutella :)

Hansu kirjoitti...

Kaunis neuletakki! :)

Äpi kirjoitti...

Kaunis maisema ja kaunis neule!

Paula kirjoitti...

Kaunis ja rennon näköinen neule, ja ihana kotipaikka!

Tess kirjoitti...

Ihana neuletakki. Mukavaa, kun palasit taas linjoille :)

Mie oon tiiraillut tuota samaa ohjetta jo ties kuinka kauhian pitkään, mutta aina on mennyt muut jutut ohi.

Unknown kirjoitti...

Aivan ihana neule! Etten vaan olisi nyt löytänyt vuosia etsimääni mallia, jota en kuvitellut olevankaan. Paljon enemmän kuin kesäkurssin taulukkolaskentatehtävät kiinnostaisi nyt purkaa epäonniset neuleet ja tehdä niistä jotakin näin kaunista!

Kerta kaikkiaan upeista töistä ja kuvista on blogisi tehty! :)