Pari(t) paidat

Neuloin joulun alla suurta intoa täynnä Veeran mahtavalla ohjeella paidan. Tilasin lankaa hieman knaftisti ja arvioin koonkin hieman väärin. En kuitenkaan joutunut purkupuuhiin, sillä äitini tarjoutui adoptoimaan tämän puseron ja kokokin oli hänelle passelimpi.

Ihastuin kuitenkin sekä ohjeeseen että lankaan, joten uutta puikoille vaan. Tilasin lankaa yhden vyyhdin enemmän ja tein pienimmän koon mukaan. Loppuen lopuksi lanka riitti tunikamittaiseen paitaan 3/4 mittaisilla hihoilla. Tunikassa tein aloituksen kainaloiden alta provisional cast-on :n avulla ja neuloin työn siitä ylöspäin hihoineen valmiiksi. Sitten purin luontireunan silmukat ja neuloin vartalo-osan alaspäin, kunnes lanka loppui.

Karmivia takaiskun hetkiä koettiin, kun tajusin viime senteillä tehneeni virheen jo ihan alussa eli laskoksissa! Kuten kuvasta näkyy, tunikan toisella puolella laskokset tulevat tiheämmin kuin toisella! Ruskeassa paidassa laskokset ovat kohdillaan. Ei siis pitäisi neuloa väsyneenä senttiäkään...Lopulta nielin pettymyksen ja päädyin kantamaan virheeni ylpeydellä, sillä muuten olisin joutunut purkamaan aivan koko työn alkutekijöihin ja sellaista sitkeyttä ei löytynyt.

Tykkään kovasti mallista; yksinkertaista, mutta laskokset luovat kauniin muodon. Ja simppeli malli antaa langalle oikeutta. Voi olla, että teen vielä kolmannenkin...

FOLDED

Lanka: Pigeonroof studios super sock
Ruskea sävy: Bog oak 200g ja keltainen honey 300g
Koko: ruskea S, keltainen XS (lisäyksiä lantiolle :)
puikot: 3.5 ja 4 mm


Lanka on ohjeen mukaista; Pigeonroof studios:n super sockia, tilattuna Etsystä. Langasta on vain hyvää sanottavaa; pehmeää, ei kutita, huikean kauniit sävyt, riittoisat metrit ja nopea toimitus. Suosittelen!

Oli pakko laittaa isot kuvat, muuten raidoittuivat kummallisesti, toivottavasti lataus ei kestä ikuisuutta...

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upeat neuleet molemmat! Eikä niitä virheitä yleensä huomaa kuin tekijä itse...

A-K kirjoitti...

Mahtavan väristä lankaa!

Anonyymi kirjoitti...

Oi oi oi, ihanasti raidoittuu! Tosi kauniita molemmat!

siina kirjoitti...

Ihanat samis-paidat! :)

särmä kirjoitti...

Ooh, ihanat paidat! Oranssi on aivan mielettömän kaunis:)

Tinjamii kirjoitti...

Mä jo epäilin blogin uinahtaneen talviunille, mutta onko mikään ihme ettei bloggaamaan ehdi, kun tuollaisia ihanuuksia tulee puikoilta.

Tuo oranssi on aivan ihana, mäkin haluuuun tuollaisen. Sitä paitsi, jos et olisi niistä valtavista virheistäsi kertonut, niin mä en ainakaan olisi niitä huomannut. :)

Heidi kirjoitti...

Tosi kauniin mallisia molemmat! ja värisiä! =)

Anonyymi kirjoitti...

VAU! Varsinkin tuo keltainen on upea ja kaunis! -Jenni

Tess kirjoitti...

Ihanat neuleet! Eipä se virhe taida osua kuin tekijänsä silmään.

Anna kirjoitti...

Todella kauniit paidat! Etenkin tuo sinulle jäänyt tunika. En tajunnutkaan kuinka hyvännäköinen malli tuo on. Mulla on suunnitteilla toinen malli Veeralta, mutta taitaa tuokin päästä todo-listalle.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hienosti teet oikeutta Veeran mallille ja upealle langalle. Molemmat näyttävät hyvältä; en suko että kukaan huomaa laskos-asiaa ellei siitä erikseen sano : )

kewa kirjoitti...

Oi miten kauniit tunikat. Niitä virheitä näet varmasti vain Sinä! Tosi upean sävyinen se Sinun tunika. Valtava työ ollut!!!!

Elli ja Aura kirjoitti...

Tosi ihanat neuleet! Veeran malleista on täälläkin moni kuolauslistalla.
Elli

Tiina kirjoitti...

Upeita neuleita! Erityisesti tuo tunika aiheuttaa täällä syviä huokauksia - väri ja malli ja, ja, ja. Ah.

liinu kirjoitti...

Ihana oranssi väri! Näyttääkin tosi pehmeältä, huoh!

Pirkko kirjoitti...

En tajunnut virhettä kunnolla silloin kun yöllä sitä mulle yritit selittää, enkä tajua vieläkään. Tosi makea tuli!

Minna kirjoitti...

Valtavan kauniit! Malli on minultakin mennyt ohi, eikä ole ensimmäinen kerta kun ihastun johonkin malliin nimenomaan sinun toteutuksesi ansiosta.

Tuija kirjoitti...

Ihania molemmat! Erityisesti tunikaversio houkuttaa tarttumaan tuohonkin ohjeeseen... Voisin ruveta Veera-neulojaksi, sillä pari on jo tehtynä, yksi on puikoilla parhaillaan ja muita jonossa. Ja lanka on muuten myös todella kaunista ja näyttää raidoittuvankin kiltisti.

Oranssi kirjoitti...

Hyvän näköisiä molemmat. Ihmeellisen ihanan näköistä lankaa!!

PikkuUnelmia kirjoitti...

Ihanat paidat! Malli on kyllä kieltämättä juuri oikea tuolle langalle! Todella kaunis yhdistelmä!

Laura kirjoitti...

Tosi upeat neuleet! Voisi itsekin harkita tuollaisen pitkän neuleen neulomista. Todella kauniita ovat ja niitä virheitä en ainakaan itse huomaa ollenkaan. Tosin enpä mä todellakaan mikään ekspertti olekaan ;)

Emma kirjoitti...

Tunika iski kuin salama, UPEA!

AnniP kirjoitti...

Kauniita kumpikin, yritin syynätä virhettä vaan eipä se näy. Toivottavasti unohtuu :) Ehkä enemmän pidän kuitenkin ruskeasta.

Pote kirjoitti...

Tosi kauniit paidat! Juuri tuommoinen hyvä, yksinkertainen malli on ihan parasta.

Jaana kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Lanka sekä malli todella ansaitsevat kaikki ylisanat :)

Katjuska kirjoitti...

Wau! Upeita ovat molemmat neulomukset!

Usimarjaana kirjoitti...

Onpa tosi kauniit Foldedit! Ihanat värit ja raidat ja kaikki. Minäkin haluan tuollaisen, on jo todo-listalla ollut tovin :)

Terhi kirjoitti...

Tulin vaan muistuttelemaan hyvin viime tipassa että tänään on neuleretriitti nro 4 ilmoittautuminen Ravelryssä. Olen yrittänyt etsiä sua myös FB:stä kädentaitomessujen jälkeen mutta en ole löytänyt.

Marja Kyy kirjoitti...

Tää ei taida sanoa muuta kuin että I H A N A !

Maila kirjoitti...

Kauniita on molemmat ja niin tätä päivää, todella muodikkaita . En osaa sanoa kumman valitsisin ykköseksi, ihanat väritkin on. Mikä koostumus langassa, kun mainitsit ettei kutita? Ihana myssy myös tuolla aiemmin oli, se vihreä. Käsintehdyssä pitää ollakin jotain vähän pieleen mennyttä, on sit inhimillisempi ja jotenkin pehmeämpi kuin koneella tehty ja tehdastekoinen:)

Jaana kirjoitti...

Kiitos taas ihanat!
Terhille kerrottakoon, että myöhästyin retriiitistä, vuorotyötä on hyvä taas syyttää :( Mutta FB:stä bongasin sut nyt:)
Mailalle taas vastataan, että lanka on merinovillaa (80) ja nylonia (20), melko tiukka kierre ja mahtava pehmoisuus. Voi pitää suoraan iholla:) Ja tosiaan, kotitekoisuus ja -kutoisuus kunniaan, kannetaan ylpeydellä pieniä mokiakin :)

ArualMaria kirjoitti...

Aivan ihanat, ihanat! Todella kauniit värit langoissa ja ihana lopputulos! Tuo malli on vain ihan huippu!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno toi tunika, vitsu ku itelläki riittäis kärsivällisyys ton tekemiseen, huoh.
T. Ellu