vauvajuttuja osa 2 - peittomaniaa

Kuinka monta peittoa yksi vauva tarvitsee..? No mä tein nyt kolme alkuun... Tai oikeastaan viisi, joista yksi neulottu epäonnistui (eli jäi ihan minikokoiseksi, enkä jaksa isontaa pyöreää ohjetta - purkuun) ja kahdesta tulikin yksi, jossa on kaksi erilaista puolta.

Pinnasänkyyn oli siis aluksi tulossa kaksi täkkiä, mutta teinkin kääntöpeiton. En ole koskaan pitänyt tilkkutöistä, koska ne on niin pikkutarkkuutta vaativia ettei hermojani ole kehitetty niitä varten. Nyt kuitenkin teki mieli tilkkuilla rennosti, joten isohkoilla perusneliöillä mentiin ja ainakin itse tykkään kovasti!

Toinen puoli on ruskeasävyinen: pilkkukangas vanhaa pöytäliinaa ja pienikukkainen kangas ostettu Tampereen messuilta (mutta älä kysy miltä kojulta...). Keskellä kauan aikaa sitten jostakin hankittu valmis pitsisydän.


Toinen puoli on keltaista pilkkukangasta, joka jäi yli yhdestä hameprojektista (joka muuten edelleen odottelee viimeistelyä ja ensi kesää) ja vihreää pilkkukangasta messuilta. Keskellä jo vuosia sitten jostain lastenkirjasta piirtämäni karhu, jonka kirjoin muliinilangoin ja mieleen juolahtavin pistoin. Olipas sekin kivaa pitkästä aikaa! Kankaiden välissä on ohutta fleeceä ja tikkaukset on tehty ihan suoralla ompeleella sieltä täältä.

Trikootilkkuilusta innostuin Pirkon jalanjäljillä - tyydyin kuitenkin vain kahden eri kankaan yhdistelmään, kun ne näyttivät niin ihanilta yhdessä. Tämä on kyllä tosi tyttömäinen eli jäänee käyttämättä, jos miespuolinen tulokas putkahtaa taloon. Koko on pieni, joten tämän voisi ottaa vaikka sairaalaan mukaan pienen ensipeitoksi. Kankaista olen aikaisemmin tehnyt hupparin ja tunikan, taustapuolella viininpunainen kierrätetty fleecepeitto.

Ja tokihan lapsoseni tarvitsee myös neulotun peiton, jonka sisällä voin hautoa häntä pahalta maailmalta suojassa. Ihana ja sopivan simppeli, mutta näyttävä ohje sekä lempparivärejäni vihreää ja ruskeaa. Todellinen rentoutumisneule tehdä, kerä kerrallaan raidaksi ja sitten uutta puikoille. Tykkään.


SAMMALMÄTTÄÄLLÄ

Lanka: havunvihreä Drops Karisma, 100g
ruohonvihreä Drops Karisma, 150 g
ruskea Schachermayr nomotta alpaka, 100g
puikot: 5 mm

Meillä on ruskea-mustat perusvaunut, joihin tämä käy myös peitteeksi sekä nämä jo vuosia sitten Turusta kirpparilta 8 eurolla hankkimani viininpunaiset kesäkärryt, joihin tää passaa myös mukavasti :) Löysin näistä postauksenkin vanhan blogin puolelta, nää on oikeesti hankittu tätä vauvatyyppiä varten jo 2006 :)

Odotan kovasti kotikaupungin torireissuja näiden murujen kanssa :)


Vielä puolitoista viikkoa laskettuun aikaan - ja jotenkin oletan vahvasti, että ainakin viikolla mennään yli. Me aletaan täällä olla jo valmiina vaikka tuleva elämänmuutos pistää väkisinkin mietteliääksi koko kotirintaman, pikkupiskiä myöten :)

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen kuva tuo viimeinen. Pikkupiski ottaa tuntumaa tulokkaaseen niin tarkkana että.
Valmista odotellessa terveisiä! T. Kummitukset

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Sieviä ja viimeisteltyjä - ja niin sinun näköisiäsi peittoja. Toki niitä tarvitaan useammat! Onnea matkaan vielä näihiin lopupäiviin ja viikkoihin :)

Paula kirjoitti...

Onpas lämpöisen ja pehmoisen ja mukavan näköisiä peittoja, kyllä vauvan sitten kelpaa, ja varmasti käyttöä löytyy! :) Tsemppiä loppuodotukseen!

kewa kirjoitti...

Jopas on kauniit peitot, neulottu vie voiton! Ja mikä kärryt, kyllä niillä kelpää, ihanaaa! Ja rauhallista mieltä loppusuoralle;9

Heidi kirjoitti...

Kauniita peittoja! Itsekkin tuli tehtyä useampi... =) Neulottu villainen peitto oli ihan suosikki talvivauvalla, ihanan pehmoinen ja lämpöinen!

Lilja kirjoitti...

Ollaanpas siellä ollut ahkeria! Ihana yhdistelmä, retrovaunu ja kaunis peitto. Varmasti kelpaa tulokkaalle! ;)

Zelda kirjoitti...

Hellyttävän kauniita peittoja:) Paljon lempeää jaksamista viimeisiin hetkiin ja tervetuloa pienelle, kun on valmis.

AnniP kirjoitti...

Aivan huippukaunis tuo neulottu versio! Onnea myös isännän viimeisimmän saavutuksen johdosta.

laurar kirjoitti...

Nättejä ja sunnäköisiä peittoja! Kyllä niitä tarvitaan, meilläkin on parhaillaan yks vauvan sängyssä makkaralle käärittynä, ettei hän huiski itseään hereille, toinen vaunuissa, kolmas sitterissä kun lattianrajassa vetää, neljäs olohuoneen lattialla siskon leikkien jäljiltä ja viides eteisessä odottamassa isompaa pulkkailijaa. Ihanaa loppuodotusta ja tsemppiä tulevaan.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja peittoja pikkuiselle! Jännä miten värit luovat erilaista tunnelmaa, ruskea lämmin harmoninen ja keltainen keväinen aurinkoinen. Ja kyllä retroille annetaan kyytiä jo ennen kesää reilusti renkaat lumessa ja olgeri jalkopäässä <3 t. mammeli

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit peitot! Minun kuopuksellani on vain yksi peitto, neulottu ja juuri vaunuihin passaava. Vähemmälläkin siis pärjää, muttei useammasta haittaa ole.
Kokemukseni mukaan retrovaunut on lumessa parhaat. Kevyempinä kulkevat lumessa kuin höyhen kun taas uudet orat käy kuntoiluvälineestä.
Onnea odotukseen! T: Virna

Vilma kirjoitti...

Ai herrajee miten suloiset viininpunaiset vaunut! Aurinkoisia vaunutteluretkiä tiedossa, ihanaa. :)

Todella kauniita peittoja kaikki tyynni. Kyllä niille varmasti käyttöä löytyy. Eipä tarvitse kuljettaa samaa peittoa paikasta toiseen, vaan voi sirotella niitä sopivasti eri huoneisiin kädenulottuville.

Suloisia odotuksen hetkiä, edelleen! :)

Ceraci kirjoitti...

Kauniita peittoja! Minä tein vain yhden peiton tälle toiselle ja se on ollutkin sitten ahkerasti käytössä auton turvakaukalossa. Peitto on sopivan pieni, jalkojen ympärille saa taitettua pikkuisen suojaksi peittoa, mutta reunat eivät tursuile yli kaukalosta. On ollut näppärä käyttää. :)

Onnea viimeisten päivien odotukselle!

Emma kirjoitti...

Ihanaisia peittoja, yllättäen neulottu on suosikkini :D Ja kyllä tuo keskimmäinenkin miun mielestä varsin unisexilta näyttää, käyttöön vaan sukupuolesta riippumatta! Onnea odotuksen loppumetreille :)

ArualMaria kirjoitti...

Oletpa urakoinut peittoja! Tuo neulottu on eniten minun mieleen, ihanat värivalinnat! Ja niin kaunis tuo viimeinen kuva. ;)

Jessi kirjoitti...

Aivan ihania!!! Mahdottoman isot onnittelut ja halit tuleville vanhemmille! Toiovottavasti nähdään torilla!! =)

Unknown kirjoitti...

Ihania töitä teet. Annoin sinulle tunnustuksen jonka voit napata blogistani http://torolantouhuja.blogspot.fi/2013/01/olen-niin-kiitollinen.html

Anonyymi kirjoitti...

Ihania peittoja! Onnea kaikkeen tulevaan, onnellista aikaa olette elämässä.

Anu

Paula kirjoitti...

Kaikki peitot näyttävät hyviltä:) Ja lämpöiset onnittelut tulevasta perheenlisästä! Tosi ihana tuo viimenen kuva, kiva kuvakulma:)